Kaupungin talous historiallisen heikko

Share |

Maanantai 20.5.2019 klo 19:12 - Pekka


Kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2018. Ohessa kokouksessa pitämäni puheenvuoro:

”Yhdyn myös omalta osaltani kiitoksiin tarkastuslautakunnan arviointikertomusta kohtaan. Siinä on erinomaisia nostoja ja analyysia monista tärkeistä asioista. 

Tilinpäätöksen osoittama tilikauden tulos on erittäin heikko, itse asiassa historiallisen heikko. Kaikille meille valtuutetuille on tullut selväksi, että ainoa suunta on jatkossa ylöspäin. Talouden alijäämä puolitetaan tänä vuonna, ja ensi vuonna talous tasapainotetaan.

Heikon talouden suurin ongelma on tulopohja. Tuloverokertymä on polkenut kolme vuotta paikallaan, vaikka kaupunki on samaan aikaan kasvanut voimakkaasti ja palvelutarpeet sen mukana.

Toinen iso ongelma liittyy ostopalveluiden ylityksiin. Erityisesti sairaanhoitopiirin kustannukset ovat olleet voimakkaassa kasvussa.

Oma organisaatio tehnyt hyvää työtä säästöjen aikaan saamiseksi. Tosin sitovissa tavoitteissa on edelleen parantamisen varaa, kuten arviointikertomuksessa käy ilmi. Useita sitovia tavoitteita on jäänyt toteutumatta. Lisäksi mittareiden osalta on edelleen tekemistä. Tavoitteiden pitäisi olla sellaisia, että niitä voi mitata, ja että niihin voidaan vaikuttaa.

Säästöjä on tehty kymmenien miljoonien edestä heikon talouden tasapainottamiseksi. SDP kannalta säästötoimenpiteet ovat olleet kovia. On leikattu palvelutasosta ja nostettu monia palvelumaksuja, jotka kohdistuvat erityisesti pienituloisiin. Jatkossa leikkauksia palvelutasosta ei enää tulisi tehdä. Järkeviä säästöjä pitää toki tehdä jatkossakin.

Tuloveron korotus on erittäin todennäköinen ensi vuodelle. On vaikea nähdä, että talous saadaan tasapainoon ilman veronkorotuksia.”


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini