Ratikan kakkosvaihe perusteltua toteuttaa

Maanantai 19.10.2020 klo 20:33 - Pekka

Käytin ratikkavaltuustossa nro 2 puheenvuoron ratikan kakkosvaiheen rakentamisen puolesta:

"Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

 Raitiotien rakentaminen on ollut kauaskantoinen ratkaisu. Tänään tehtävällä päätöksellä viemme loppuun jo aikaisemmin linjatun kokonaisuuden. Raitiotietä ei kannata jättää torsoksi, vaan tehdä siitä mahdollisimman toimiva ja tehokas kokonaisuus. SDP tukee raitiotien kakkosvaiheen rakentamista. Perustelen ryhmämme myönteistä kantaa seuraavilla näkökulmilla:

 Ensinnäkin ratikka on paras saatavilla oleva ratkaisu tamperelaisen joukkoliikenteen nostamiseksi kokonaan uudelle tasolle. Kapasiteetiltaan, välityskyvyltään ja energiatehokkuudeltaan ratikka on ylivoimainen mihin tahansa vaihtoehtoon verrattuna. Tosiasiahan on, että maantieteelle Tampere ei mahda mitään. Sijaintimme kahden järven välissä kapealla kannaksella on kaupunkikuvallisesti upea asia, mutta ihmisten liikkuvuuden kannalta epäedullinen. Tarvitsemme tehokkaan joukkoliikennevälineen bussien rinnalle. Ja lähijunat täydentävät kokonaisuutta lähivuosina. Joukkoliikenteen kehittäminen on ollut aina SDP:n tavoitteiden mukaista.

Toiseksi ratikka on kaupunkikehityshanke. Sen avulla varaudutaan kaupungin nopeaan väestökasvuun. Ratikka mahdollistaa tiiviin ja tehokkaan kaupunkirakenteen rakentamisen Hiedanrannassa ja Lentävänniemessä hyvien yhteyksien varsille, joihin hakeutuu myös työpaikkoja sekä palveluita. Ratikan kakkosvaihe mahdollistaa Länsi-Tampereen tasapainoisen kehityksen.

Kolmanneksi kaupungin ja kuntalaisten kannalta ei voida myöskään vähätellä ratikan työllistävää vaikutusta, joka rakennusaikaisina suorina vaikutuksina tulee olemaan 1. vaiheessa noin 2200 ja 2. vaiheessa noin 800 henkilötyövuotta. Suurimmat työllisyysvaikutukset syntyvät kuitenkin ratikan mahdollistamisesta asunto- ja infrarakentamisesta. Ratikan on arvioitu johtavan pitkällä aikavälillä noin 7 miljardin, pääasiassa yksityisiin, investointeihin. Nykyisessä talous- ja työllisyystilanteessa olisi suorastaan hullua kääntää selkänsä tällaisille mahdollisuuksille.

Neljänneksi hanke on yhteiskuntataloudellisesti kannattava. Ryhmämme suhtautuu vakavasti tavoitekustannuksen kasvuun, mutta hanke on edelleen kannattava. Hankkeen hyötykustannusluku on yli yhden, mikä on merkittävää joukkoliikennehankkeelle. Pitää muistaa, että Väyläviraston väylähankkeiden arviointiohje sopii huonosti joukkoliikennehankkeiden kannattavuuden arviointiin. Kaupunkitaloudellinen hyötykustannusluku onkin paljon korkeampi eli 1,69. Siinä on otettu huomioon raitiotien hyötyjä esim. kaupunkirakenteeseen. Allianssimalli on osoittanut toimivuuteensa käytännössä. Ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannuksen arvioitu alitus 26 miljoonalla eurolla on merkittävä. Tavoitekustannuksen alitus on mahdollista myös kakkosvaiheessa.

Viidenneksi joukkoliikenteen käyttö ei ole käyttäjän näkökulmasta tekninen kysymys, vaan kysymys on helppoudesta, sujuvuudesta ja käyttäjäkokemuksesta. Oleellinen kysymys on, miksi yksityisautoilija vaihtaisi yhtäkkiä bussiin, jos se on pidempi tai toimii kaasulla tai sähköllä. Sekä tutkimus että käytännön kokemus osoittavat, että ratikka on kaikkien kansalaisryhmien suosima liikenneväline, jonka käyttökokemusta pidetään miellyttävä.

Ratikka myös lisää tasa-arvoa, koska se tarjoaa todellisen liikkumisen vaihtoehdon autottomille kotitalouksille. Ratikka vähentää liikenteen päästöjä ja liikenneonnettomuuksien määrää. Se parantaa mahdollisuuksiamme leikata liikenteen kasvihuonekaasuja. Ratikan myötä arjen sujuvuus ja kestävyys paranee monelta osin tulevaisuudessa siis myös Länsi-Tampereella.

Näillä perusteilla valtuustoryhmämme kannattaa raitiotien rakentamista Tampereelle."

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ratikka, kaupunkikehitys, joukkoliikenne