Esitys uudesta liikennetoimikunnasta

Share |

Tiistai 9.2.2021 klo 8:42 - Pekka


Tein eilen esityksen kaupunginhallituksen kokouksessa liikennetoimikunnan perustamisesta. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Tampereella tarvitaan foorumi, jossa eri liikennepuolen toimijat voivat käydä keskustelua ja ottaa kantaa liikenneasioihin.

Ajatuksen taustalla oli hallintosäännön lähetekeskustelussa aikaisemmin tammikuussa käyty keskustelu. Silloin varsinkin kokoomuksen Kalervo Kummola nosti esiin ajatusta yhdyskuntalautakunnan liikennejaoston perustamisesta. Virkamiesvalmistelussa kuitenkin todettiin, ettei maankäytön- ja liikennesuunnittelua ole hyvä erottaa toisistaan. Tämä on totta.

Valmistelussa kuitenkin pohdittiin yhtenä vaihtoehtona kaupunginhallituksen liikennetoimikunnan perustamista. Tartuin tähän ajatukseen, koska viime kaudella apulaispormestarina san paljon palautetta siitä, ettei kaupunki kuuntele tarpeeksi eri toimijoiden näkemyksiä. Palautetta tuli niin polkupyöräilijöiltä, taksiautoilijoilta kuin joukkoliikenteen toimijoilta. Yhteinen foorumi puuttui. Nyt puute on mahdollista korjata.

Kun asiaa valmistellaan, on tärkeää pohtia, mikä on toimikunnan tehtävä ja agenda. Itse näkisin, että toimikunta käsittelisi enemmänkin isoa kuvaa liikennepolitiikasta. Toimikunta voisi ottaa kantaa esim. yleiskaavaan, keskeisiin liikenteen yleissuunnitelmiin, pysäköintipolitiikan linjauksiin ja liikenneverkkorakentamisen kokonaisuuteen.

Liikennetoimikunta koostuisi eri liikennemuotojen edustajista, poliittisista päättäjistä ja viranhaltijoista. Yhteiselle foorumille on tilausta yhä enemmän, kun liikennejärjestelmään tulee uusia toimijoita kuten ratikka ja lähijunaliikenne. Ajatuksena on, että uusi kaupunginhallituksen alainen liikennetoimikunta aloittaisi toimintansa seuraavan valtuustokauden alusta.

Avainsanat: liikenne


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini