Tampereen tulevaisuus on raiteilla

Share |

Keskiviikko 4.3.2020 klo 15.58 - Pekka


Tamperelainen julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni koskien nopeita junayhteyksiä Tampereen ja Helsingin välillä:

"Valtio ja kunnat ovat päässeet yhteisymmärrykseen Suomi-radan suunnittelua edistävän hankeyhtiöin perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista. Kokouksessaan 18.2. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi neuvottelutuloksen omalta osaltaan. Tässä vaiheessa osapuolet sitoutuvat vain suunnitteluvaiheeseen ja hankeyhtiön pääomittamiseen. Rakentamisvaiheesta päätetään aikanaan erikseen.

Suunnitteluvaiheessa hankeyhtiötä pääomitetaan 155 miljoonalla eurolla. Tästä rahasta valtio maksaa puolet ja 20 kuntaa sekä Finavia toisen puolen. Tampereen kaupungin osuus on noin 11 milj. euroa. Hankkeen saama mahdollinen EU-tuki vähentää osapuolten maksuosuuksia.

Toimivat liikenneyhteydet ovat välttämättömiä koko maan tasapuolisen kehityksen kannalta. Sosialidemokraatit ovat erittäin tyytyväisiä, että hankkeen suunnittelu päästään nyt aloittamaan ja niin moni kunta on sitoutunut hankkeeseen.

Raideinvestointi on merkittävä Tampereelle monestakin näkökulmasta. Rakennusvaiheessa hanke luo työllisyyttä ja elinvoimaa. Kun nopeat raideyhteydet ovat valmiina, ihmisten työssäkäyntialue ja työllistymismahdollisuudet laajenevat. Lisäksi hanke tuottaa uusia mahdollisuuksia maankäyttöön ja aluekehitykseen.

Raideliikenteen kehittäminen on myös keskeinen keino kohti päästötöntä liikennettä.  Päästötön liikkuminen tehdään ihmisille miellyttäväksi ja käteväksi. Kun osa autoliikenteestä siirtyy raiteille, vähentää se ruuhkia liikenteessä. Raidehankkeet ovatkin hyvä esimerkki fiksusta ilmastonmuutoksen torjunnasta. 

Taloustutkimuksen selvityksen (12.2.) mukaan nykyisen pääradan kehittäminen on parempi vaihtoehto kuin uusi, suora junarata Tampereen ja Helsingin välillä. Tässä vaiheessa ei ole järkevää ottaa kantaa mahdollisiin linjausvaihtoehtoihin. Tärkeintä on asettaa suunnittelulle selkeät tavoitteet: matka-aika Tampereen ja Helsingin välillä on laskettava tuntiin ja raiteita on rakennettava lisää, jotta saadaan enemmän junavuoroja. Päätökset on syytä tehdä myöhemmin faktojen pohjalta.

Pelkän pääradan kunnostaminen ei sinänsä ole mikään vaihtoehto. Se pitää kunnostaa joka tapauksessa, vaikka lisäraiteita rakennettaisiinkin. Edelleen pitää muistaa, että Tampereen ja Helsingin välin nopeutuminen lisää junalla liikkumisen houkuttelevuutta myös Tampereen pohjoispuolella.

Hanke pitää viedä eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Ei ole mitään syytä hidastella, sillä hankkeen valmistuminen kestää vuosia."


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini