Oikeisto uskoo teorioihin

Share |

Perjantai 23.8.2019 klo 15.07


Tamperelainen julkaisi keskiviikkona kolumnini:

Antti Rinteen (sd.) hallitus valmistautuu syyskuun budjettiriihen. Suomen talous on vahvalla pohjalla, mutta talouskasvu näyttää hieman hidastuvan. Neuvoja satelee varsinkin politiikan oikealta laidalta.

Monet oikeistopuolueiden edustajat haikailevat edelleen aktiivimallin perään. He korostavat ihmisen omaa vastuuta työllistymisestään ja työn teon kannustimien parantamista. Ikään kuin työttömyys olisi liian houkutteleva olotila, ja ihmiset olisivat tahallaan työttöminä. Todellisuudessa valtaosa työttömistä haluaa työllistyä. Aktiivimallin positiivisista vaikutuksista ei ole myöskään tutkittua näyttöä. Selvityksen perusteella se on toiminut vain työttömyysturvan leikkurina.

Työttömyysturva on ollut myös työnantajaleirin hampaissa. EK esittää ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston leikkaamista. Valtioneuvoston selvityksen perusteella työttömyysturvaa saavat ihmiset työllistyvät kuitenkin yleisimmin juuri työttömyysjakson alussa. Mitä pitempään työttömyys kestää, sitä heikompaa on työllistyminen.

Myös tuloverojen alentaminen on usein esillä oikeiston talouspolitiikassa. Palkkaverojen alentamisen ”dynaamisista” vaikutuksista ei ole Valtion Taloudellisen Tutkimuskeskuksen mukaan kuitenkaan mitään näyttöjä taloustieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa. Valtioneuvoston selvityksen perusteella tuloverojen alentaminen ei juuri vaikuta myöskään ihmisten halukkuuteen tehdä työtä.

Voidaankin siis kysyä, mihin tällaiset esitykset perustuvat. Eivät ainakaan tutkittuun tietoon. Eikö oikea tieto pitäisi olla kaiken päätöksenteon perusteena? Oikeisto uskookin ideologisiin teorioihin, joiden paikkaansa pitävyydestä on heikosti todellista näyttöä.

Olisi rehellisempää perustella verojen alentamista tai sosiaaliturvan leikkaamista tavoitteella heikentää julkista sektoria ja jakaa verohelpotuksia omille kannattajaryhmille. Tällä tavoin myös tavalliset kansalaiset ja äänestäjät pystyisivät paremmin arvioimaan poliittisia vaihtoehtoja ilman syvällistä paneutumista erilaisiin selvityksiin.

 

Pekka Salmi (sd)
Tampereen SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini