Politiikassa on empatiavaje

Mitä yhteistä on aktiivimallilla, tuloerojen kasvattamisella, nuorten työehtojen heikentämisellä ja SOTE-uudistuksella? Ne ovat kaikki maan oikeistohallituksen tavoitteita tai hankkeita, joilla muutetaan Suomen suuntaa kohti vahvemman valtaa. Otetaan niiltä joilla on vähän, ja annetaan niille, joilla on jo paljon. Meno on kuin Sherwoodin metsässä, mutta Robin Hood on pahasti tappiolla.

Päättäjien asenteista kertoi paljon, kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti pienempien eläkkeiden korottamista 100 eurolla. Kokoomus ja Keskusta riensivät tuomitsemaan avauksen vastuuttomana vaalipuheena. Mutta pari viikkoa myöhemmin Kokoomus esitti varainsiirtoverosta luopumista, joka maksaisi 800 milj. euroa. Eli rahaa kyllä löytyy, jos se kohdennetaan omien tukijoiden eduksi.

Kansanedustajat ja ministerit eivät elä pullossa. Suomalaisista peräti 46 % on sitä mieltä, että köyhyys johtuu ihmisestä itsestään. Äänestäjien asenteet heijastuvat päättäjiin. Odottaisin kuitenkin maamme päättäjiltä enemmän. Moraalipaniikin sijaan eriarvoisuutta ja köyhyyttä voitaisiin vähentää heikompiosaisia syyllistämättä. Toimia sivistyneesti.

Politiikkaan tarvitaankin enemmän empatiaa. Empatia on myötäelämistä. Sitä, että osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Tämä taito puuttuu varsin monelta päättäjältä. Hyvin menestyvät ja toimeentulevat ajattelevat, että jokaisella on samat mahdollisuudet elämässään. Työttömät leimataan laiskoiksi ja köyhät sekä sairaat syyllistetään omasta kohtalostaan. On henkilön oma vika, jos ei hyödynnä mahdollisuuksiaan.

Todellisuus on kuitenkin toista. Ihmisen taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen voi ennustaa sillä perusteella, millaiseen perheeseen hän syntyy. Esimerkiksi koulutusaste periytyy edelleen hyvin voimakkaasti. Jos lapsella ei ole ketään aikuista tukenaan, joka kannustaisi ja tukisi opiskelemaan, tuskin lapsesta tulee korkeasti koulutettua. Mahdollisuuksien tasa-arvo on vain teoriaa, ei todellisuutta. 

Lisäksi pitää muistaa, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onnettomuus tai vakava sairaus voi viedä työkunnon, ja sitä kautta toimeentulon. Silloin tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkoa. Kattava sosiaaliturva ja laajat julkiset palvelut ovat myös vakuutus pahan päivän varalle. Niitä voi tarvita myös hyvätuloinen.