Taidemuseon laajenee

Share |

Torstai 31.8.2017 klo 9.47 - Pekka


Tampereen taidemuseon alueen ja Pyynikintorin suunnittelukilpailun tulokset julkaistiin eilen. Voittajaksi valitisimme nimimerkki Siilon, joka on nuorten helsinkiläisten arkkitehtien upea suunnitelma. Siilossa yhdistyy oikeastaan kaikki tavoitteemme. Sen omaleimainen muotokieli sopii juuri tähän paikkaan, ei minnekään muualle. Se näyttää museolta, eikä kirjastolta tai kauppakeskukselta. Tilaratkaisu, joka pohjautuu useaan kerrokseen, mahdollistaa tontin väljyyden. Museon ympärille jää paljon avointa puistotilaa, ja näkymät eri suuntiin pysyvät avoinna. Museorakennus sijoittuu Pirkankadun varteen, joten Pyynikintori otetaan hyvin mukaan kokonaisuuteen. Museo on esillä, eikä jää piilottelemaan tontin sisälle. Se antaa myös hienon päätteen Puutarhakadulle, joka tällä hetkellä puuttuu.

Jotta museon laajennus saadaan aikaiseksi, on alueelle kaavoitettava täydennysrakentamista kolmeen eri kohtaan. Rakennusoikeuden myynnillä pystytään rahoittamaan suuri osa laajennuksen kustannuksista. Täydennysrakentamisesta tulee varmasti vääntöä alueen asukkaiden kanssa. Hyvässä vuorovaikutuksessa pystytään kuitenkin löytämään paikkoihin parhaiten sopivat ja mahdollisimman hyväksyttävät ratkaisut. 

Toivottavasti kaupungin johto ja kaupunginhallitus vievät tätä hanketta eteen päin. Ohessa vielä eilisessä tilaisuudessa käyttämäni puheenvuoro, jossa perustelen ja taustoitan hanketta.

"Arvoisat kilpailijat, hyvät naiset ja herrat,

Tervetuloa Tampereen taidemuseon alueen sekä Pyynikintorin suunnittelukilpailun tulosten julkistamistilaistilaisuuteen. Olen Pekka Salmi ja toimin tuomariston puheenjohtajana. Kerron tähän tilaisuuden alkuun hieman taustaa tälle hankkeelle. Puheenvuoroni jälkeen SAFA:n edustajat Henna Helander ja Ville Hara esittelevät palkittavat kilpailutyöt. Ja tämän jälkeen jaetaan palkinnot.

Tampereen taidemuseon laajennusta on suunniteltu puheiden tasolla viimeiset 30 vuotta. Museon tilat ovat ahtaat eivätkä vastaa modernin taidemuseon tarpeita. Kaupunki ei ole kuitenkaan pystynyt osoittamaan taloudellisia resursseja laajennuksen toteuttamiseksi. Viime valtuustokaudella tartuttiin kuitenkin härkää sarvista. Tammelan stadionin hybridi-ajattelun kautta alettiin etsiä ratkaisuita museon tilaongelman ratkaisemiseksi.

Haastavissa suunnittelukohteissa on hyvä hakea viisautta kaupungin ulkopuolelta ja myös Suomen ulkopuolelta. Vaikka Tamperetta yleisesti kehutaankin monista asioista, tunnustamme kuitenkin vajavaisuutemme sen suhteen, ettemme osaa ja tiedä ihan kaikkea. Niinpä päätimme käynnistää yleisen kansainvälisen suunnittelukilpailun viime vuoden lopussa. Kilpailun tarkoituksena oli löytää Tampereen taidemuseon laajennuksen toteuttamiseksi arkkitehtonisesti korkeatasoinen ratkaisu, joka kohottaisi museon vetovoimaa ja tunnettavuutta.

Taidemuseo tulee olemaan Tampereella ensimmäinen julkinen taiteen käyttöön rakennettava uudisrakennus vuosikymmeniin. 

Kilpailussa haettiin myös kaupunkikuvallisia ja toiminnallisia ideoita Pyynikintorin alueen kehittämiseksi ja täydentämiseksi julkisena kaupunkitilana. Tavoitteena on kohentaa torin yleisilme ja järjestää uudelleen torialueiden toiminnat.

Kilpailualueelle tuli sijoittaa myös ympäristöön sopivaa asuin-, liike ja toimistotilaa. Tavoitteena oli tutkia, mikä on sopiva määrä uudisrakentamista siten, että alue kaupunkirakenteellisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen. Tavoitteena oli mahdollisimman kustannusneutraali ratkaisu. Museon rakentamisen kustannuksia on tarkoitus kattaa kaavoitettavan rakennusoikeuden myynnillä. 

Tämä kokonaisuus on tärkeää paitsi taidemuseon ja sen lähialueen näkökulmasta, mutta myös kaupunkikehityksen näkökulmasta. Tampereen kaupunki on päättänyt rakentaa raitiotien, jonka varrelle kaavoittaminen on niin talouden kuin ympäristönkin kannalta järkevää.

Toinen näkökulma kaupunkikehityksessä on keskustan kehittäminen. Keskustamme itäinen osa on todella vetovoimainen, ja kaupungin painopiste on siirtymässä yhä enemmän itään. Rautatieasema toimii magneetin tavoin houkutellen toimisto-, liike- ja asuinrakentamista. Keskustan länsiosasta vastaava magneetti puuttuu. Taidemuseon vetovoiman kasvattaminen ja uusien asuntojen kaavoittaminen alueelle tuo kaivatun piristysruiskeen alueen kehitykselle. Vetovoimainen ja kiinnostava keskusta on yksi Tampereen menestystekijöistä.

Eli aika monta kärpästä olemme lyömässä yhdellä iskulla. Uskon vakaasti, että tällaisen iskun pystymme tekemään."


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini