Asunto-osakeyhtiöissä aika herätä

Share |

Torstai 10.8.2017 klo 9.23 - Pekka


Tamperelainen julkaisi kolumnini Tampereen kotihoidon työntekijöiden pysäköintiongelmista. Olen saanut siitä paljon myönteistä palautetta. Ohessa kirjoitukseni:

"Asunto-osakeyhtiöiden aika herätä

Ikäihmisten hoitaminen laadukkaasti mahdollisimman pitkään kotonaan on kaupungin keskeinen tavoite. Se on inhimillinen kysymys, ja säästää myös kaupungin varoja.

Pysäköinti varsinkin keskustan alueella hankaloittaa kotihoidon sujuvaa arkea huomattavasti. Pysäköintipaikan etsintään tuhraantuu paljon tärkeää työaikaa.  

Kiinteistöhuollon toimijat ovat omaksuneet toimintatavan, jossa ajoneuvon tuulilasiin kiinnitetään huoltoajolappu ja pysäköidään sen turvin piha-alueella. Julkinen toimija ei voi kuitenkaan toimia kuten putkiliikkeet, rakennusliikkeet tai verkkoyhtiöt. Kaupunki voi päättää vain yleisten alueiden kuten katujen pysäköinnistä. Jokainen asuntoyhtiö päättää itsenäisesti oman tonttinsa pysäköintiasioista asemakaavan ehtojen mukaisesti.

Olen ollut aktiivisesti mukana ratkaisemassa ongelmaa. Yhteistyössä ikäihmisten palveluiden ja pysäköinnin valvonnan kanssa suunniteltiin tuulilasiin kiinnitettävä Kotihoito -lappu. Kiinteistöliitto on suositellut kaikille jäsenilleen, että ne suhtautuisivat myönteisesti menettelyyn, jossa kaupungin kotihoidon työntekijät voisivat pysäköidä lyhytaikaisesti kiinteistön pihalla lupalapun turvin ilman sakon uhkaa. Pysäköinti olisi sallittua pysäköintiin soveltuvilla alueilla, ei esim. pelastusteillä. Myös kaupungin omat asuntoyhtiöt ja -säätiöt ovat päättäneet sallia pysäköinnin kiinteistöjensä pihoilla lupalapun turvin.

Kiinteistöliiton myötävaikutuksesta huolimatta ainoastaan kolme asunto-osakeyhtiötä koko kaupungissa on ilmoittanut sallivansa pysäköinnin kotihoidolle. Pidän hyvin kummallisena, jos asunto-osakeyhtiöissä sallitaan kiinteistönhuoltoon liittyvä huoltoajo piha-alueella, mutta ikäihmisten tarvitsemaan hoitoon liittyvää huoltoajoa ei. Ihmiset ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin putket ja piuhat. Toivottavasti kyseessä on vain jonkinlainen tietokatkos, ja myönteisiä päätöksiä alkaa tulla lisää syksyn kuluessa.

 

Pekka Salmi (sd.)
Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja"


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini