Tunneli romuttaa talouden

Aikanaan hyvästä taloudenpidostaan tunnettu Tampere on ajautumassa seutukuntansa heikoimmaksi lenkiksi. Kuluvana vuonna alijäämää tulee syntymään 30 miljoonaa euroa, eikä ensi vuosikaan näytä yhtään paremmalta. Vuoden 2013 budjetin osalta vaihtoehtona tulee olemaan joko rajut leikkaukset palveluihin tai veronkorotus.

Heikkoon taloustilanteeseen on useita syitä. Yhteisöverojen menetykset Nokian romahduksen myötä selittävät Tampereen ongelmia vain osittain. Tärkein syy on, että menot ovat kasvaneet kaksi kertaa niin paljon kuin tulot. Osa menojen kasvusta on luontaista kaupungin kasvun tuomaa lisäkulua mm. päivähoitoon ja vanhusten palveluihin. Mutta valitettavasti osalle menojen kasvusta ei löydy riittäviä perusteita.

Kaupungin johdon heikko ja puutteellinen johtamisote alkaakin vähitellen näkyä. Isäntää ei ollut talossa kuuteen vuoteen. Hyvinä aikoina isonkin organisaation menestyksellinen luotsaaminen sujuu hyvien alaisten avustuksella, mutta kun huonot ajat koittavat, kysytään johtajilta luonnetta.

Sosialidemokraattien mielestä tulojen ja menojen tasapaino on löydettävä uudelleen. Tuottavuutta on nostettava mm. hyödyntämällä uutta teknologiaa ja kehittämällä toimintatapoja. Asioita on laitettava tärkeysjärjestykseen ja hallinnon rönsyt on karsittava. Nyt on myös viimeinen hetki alkaa panostamaan ennaltaehkäisyyn. Korjaavat toimenpiteet esim. terveydenhuollossa tai perhepalveluissa ovat aina kalliita. Veropohjaa tulee laajentaa luomalla uusia työpaikkoja ja taistelemalla työttömyyttä vastaan.

On käsittämätöntä, että näinä vaikeina taloudellisina aikoina Kokoomuksen ja Vihreiden johtama XL-koalitio vie jääräpäisesti Tampereen historian kalleinta hanketta – Rantaväylän tunnelia- eteenpäin. Tulevalle valtuustolle sälytetään heikon talouden lisäksi tuska 100 miljoonaa euroa nettona maksavan tunnelin rahoittamisesta. Ilmeisesti kaikesta muusta joudutaan tinkimään: kouluista, päiväkodeista, vanhainkodeista, kaduista ja puistoista. Tunnelista on tullut Tampereella jääräpäisen ja vastuuttoman politiikan symboli.

 

Pekka Salmi
Tampereen SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja