Vetovoiman menetys todellinen mörkö

Keskustelua Suur-Tampereesta on käyty ainakin 10 vuotta. Tampereen ympäristökuntien kannat ovat tulleet selviksi. Tampere nähdään pahana mörkönä, joka uhkaa ahmia pienemmät suihinsa.

Ympäristökuntien kunnallispolitiikkojen lausuntoja lukiessa ei voi kuin ihmetellä niitä perusteita, joilla nykyistä tiiviimpi yhteistyö Tampereen kanssa estetään. Tampereen tuottamien palveluiden sanotaan olevan yhtä aikaa tehottomia ja huonolaatuisia. Miten tämä on mahdollista, kun Tampereella on seutukunnan alhaisin kunnallisveroprosentti ja vähiten velkaa suhteessa asukaslukuun?

Luulo ei ole tiedon väärtti. Kannattaisi kaivaa faktoja esiin. Juuri valmistunut vertailu päivähoitopalveluiden kustannuksista seutukunnalla on mielenkiintoista luettavaa. Sen mukaan Tampere tuottaa lasten päivähoitopalvelut kolmanneksi pienemmillä kustannuksilla. Ero kalleimpaan Nokiaan on merkittävä: 1600 e/kk per lapsi. Lisää vastaavia vertailuja tarvitaan kipeästi.

Keskustelussa usein unohdetaan, että kuntien tehtävänä ei ole pelkästään palveluiden tuottaminen. Kunnat ovat elinvoimaa luovia yhteisöjä, joiden vastuulla on myös alueensa vetovoimasta huolehtiminen.

Onko ympäristökunnissa koskaan mietitty, mikä olisi niiden tilanne, jos Tamperetta ei olisi olemassa? Mikä olisi kuntakoko ja vetovoima, jos lähin suuri keskus olisi Pori 90 km päässä? Aivan, Tampereen menestys otetaan itsestään selvyytenä. Sen varaan on voitu rakentaa. Mutta kuinka kauan Tampereen vetovoima säilyy?

Tampere ja sen naapurikunnat muodostavat taloudellisen ja toiminnallisen kokonaisuuden jo tällä hetkellä. Emme ole toistemme vihollisia, vaan samassa veneessä. Nykyään nimenomaan suurten kaupunkien seutukunnat kilpailevat keskenään kansallisesti ja kansainvälisesti investoinneista ja osaavasta työvoimasta. Juuri tähän aiheeseen tulisi tulevissa kuntarakenneratkaisuissa paneutua. Mikä on oikea kuntarakenne Tampereen seudulla, jotta kilpailukyvystä voidaan huolehtia jatkossakin? Mikäli tänne ei saada uusia työpaikkoja, ei ihmisillä ole työtä, eikä kunnilla verotuloja, joilla palveluita tuotetaan.

Rakenteilla on merkitystä ja koolla on väliä. 30 000 asukkaan kuntakoko voi olla ihanteellinen tuottamaan tiettyjä peruspalveluita, mutta vaativampien palveluiden osalta se on liian pieni, ja suuriin kehittämishankkeisiin se ei kykene. Olen aivan varma, että suurempi kuntakoko mahdollistaisi paremmat resurssit uusia työpaikkoja synnyttävien tulevaisuusinvestointien käynnistämiseen, toimivan infrastruktuurin, laadukkaamman koulutuksen ja terveydenhuollon sekä aktiivisen elinkeinopolitiikan kehittämiseen.

Tampereen ympäristökuntien kunnallispoliitikot ovat siinä oikeassa, että mörkö todellakin vaanii heitä nurkan takana. Mutta mörkö ei ole Tampere, vaan se mahdollisuus, että Tampere menettää vetovoimansa. Näin voi todellakin tapahtua, jos Nokian kaltaiset yritykset vetäytyvät täältä, emmekä kykene synnyttämään uutta tilalle. 

 

Pekka Salmi
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja