Työn etiikka ja hyvinvointivaltio

Työ on hyvinvoinnin perusta niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Ihminen pystyy toteuttamaan itseään mielekkään työn kautta ja kokemaan onnistumisen elämyksiä. Työ antaa sisältöä elämään. Hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit, hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturva, rahoitetaan pääosin työstä kerättävien verojen ja maksujen kautta. Mitä useammalla ihmisellä on työtä, sitä korkeampi on hyvinvoinnin tasomme.

Valitettavasti kaikilla ihmisillä ei ole työtä. Nuorten syrjäytyminen työelämästä alkaa usein jo peruskoulusta, jonka teoriapainotteinen opetussuunnitelma tylsyttää monen opintohalut. Huono koulumotivaatio näkyy sitten korkeina keskeyttämismäärinä toisella asteella. Pelkällä peruskoulun päästötodistuksella ei kuitenkaan pitkälle pötkitä.

Kun olin pienenä lapsena ensimmäistä kertaa liikennelaitoksen bussissa, muistan erilliset rahastajien istuinaitiot. Jo pitkään on bussikuskien pitänyt osata paitsi ajaa bussia, myös rahastaa matkustajia. Ei ole enää rahastajien töitä, eikä repsikoita kuorma-autoissa. Lukuisat muutkin avustavat työtehtävät ovat poistuneet työelämästä. Pystymetsästä on vaikea tulla työelämään, koska alemman tuottavuuden töitä ei ole enää olemassa.

Korkean tuottavuuden, kilpailukyvyn ja palkkatason tavoittelu on samalla tarkoittanut joka miehen ja naisen työmarkkinoiden poistumista. Suomalainen työelämä on kova ja tyly. Ikääntyminen, lievä vammautuminen tai heikko osaamistaso merkitsevät usein saneeratuksi tulemista seuraavissa yt-neuvotteluissa.

Työnantajien keskuudessa tarvittaisiinkin asennemuutosta niin nuorten, ikääntyneiden, vammaisten kuin vajaakuntoistenkin työllistämiseksi. Jos ihminen kykenee tekemään edes yhden työpäivän viikossa, kannattaa yhteiskunnan ottaa työpanos vastaan. Työelämän ja sosiaaliturvan pelisääntöjä tulisikin muuttaa siten, että tämä olisi mahdollista.

Nuorille pitää antaa todelliset mahdollisuudet koulutukseen ja työhön, mutta heiltä itseltään odotetaan myös oikeaa asennetta ja moraalia. Luterilainen työetiikka on painottanut työn itseisarvollista merkitystä. Kohtaan silloin tällöin nuoria, joidenka mielestä heillä on oikeus nauttia vain olostaan ja nostaa etuuksia. Mielestäni jokaisella terveellä nuorella on velvollisuus tehdä jotain työtä yhteiskunnan hyväksi. Se voi olla palkkatyötä, yrittäjyyttä, vapaaehtoistyötä, lasten hoitoa tai vaikkapa opiskelua. Yhteiskuntamme moraali ja talous eivät kestä EVVK-porukkaa.

Martin Luther puhui aikanaan myös kohtuullisuudesta ja kritisoi niitä, jotka tekevät työtä ja keräävät omaisuuksia vain itseään varten. Tanskalaisen laivanvarustamoyhtiön Maerskin pääomistaja lahjoitti Tanskan kansalle valtavan oopperatalon muutama vuosi sitten. Olen miettinyt, mitä suomalaiset miljonäärit Erkot ja Wahlroosit jättävät jälkeensä. Katkeria, irtisanottuja työntekijöitä? Numeroita sveitsiläisillä pankkitileillä? Sata vuotta sitten eläneet patruunat jättivät sentään jälkeensä palatseja, linnoja ja kirkkoja, joita voivat nykypolvetkin ihailla ja käyttää.

Hyvinvointimme turvaaminen edellyttää, että ne, jotka ovat menestyneet elämässään ja keränneet omaisuuksia, osallistuvat myös suuremmalla osuudella hyvinvoinnin rahoittamiseen. Sitä ei nykyinen verotusjärjestelmä tee. Suomen rikkaimmat maksavat tuloveroa vain 28-32 prosenttia, koska pääomatulojen verotus on niin alhaista. Se on saman verran, kuin mitä sairaanhoitaja maksaa keskimäärin palkkaveroa. Onko tämä kohtuullista?

Pekka Salmi
Tampereen SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Tampereen työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja