Talouskasvu ei synny veroaleista

Valtiovarainministeriön virkamiehet, elinkeinoelämän edusmiehet ja Kokoomuksen kellokkaat ovat olleet aktiivisesti liikkeellä tuloverotuksen keventämisen puolesta. Tuloverotuksen keventämisellä kuulemma tuetaan työllisyyttä ja talouskasvua. Julkisen keskustelun perusteella tämä yhteiskunnan oikeistosiipi todellakin tuntuu uskovan verotuksen alentamisen kaikkivoipaisuuteen. Myös media on nielaissut tämän uskomuksen pureskelematta.

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen verotyöryhmän tausta-aineistosta tulee esiin kuitenkin toisenlainen totuus. Muun muassa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava ekonomisti Essi Eerola oli käynyt läpi kansainvälisiä tutkimuksia verotuksen vaikutuksista talouskasvuun. Hänen mukaansa ei ole olemassa näyttöä siitä, että verotuksen taso vaikuttaisi talouskasvuun. Johtopäätös on sinänsä looginen, sillä komeilevathan Pohjoismaat jatkuvasti länsimaiden kärjessä niin talouskasvulla kuin kilpailukyvyllä mitattuna. Korkea veroaste ei ole este, eikä edes hidaste.

Eerolan selvityksessä kävi ilmi, että pitkän aikavälin talouskasvuun voi vaikuttaa verotuksen rakenteella erityisesti siirtymällä yritysverotuksesta kohti kulutuksen verotusta. Mutta verorakenteen pitkän aikavälin kasvuvaikutukset ovat suhteellisen pieniä.

Mutta miksi Suomen kannattaisi käyttää rahojaan tehottomasti, kun tehokkaita, tunnetusti ja todistetusti talouskasvua kiihdyttäviä keinojakin on olemassa. Panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen, koulutukseen sekä julkisiin investointeihin ovat selvästi parhaat keinot kasvattaa talouskasvua.

Oikeistosiiven talouspoliittiset linjaukset eivät olekaan lähteneet liikkeelle vahvasta näytöstä. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on ollut menetys kaikilla mittareilla mitattuna. Talouspolitiikan lähtökohtana tulisikin olla menestysreseptin vahvistaminen, ei tuhoaminen. Esimerkiksi tulo- ja terveyserojen kaventaminen, pitkäaikaistyöttömyyden sekä nuorisotyöttömyyden alentaminen ja kuntarakenteen remontoiminen tulisivat olla tärkeysjärjestyksen kärkipäässä.

 

Pekka Salmi (sd)
Kaupunginvaltuutettu