Kyseenalainen kunnia ateriaedun poistamisesta 

Raimo Laaksosen kirjoituksesta 12.9. Aamulehdessä sai käsityksen, että olisin ollut opettajien valvonta-ateriaedun poistamisen pääarkkitehti.

Väite on tuulesta temmattu. Viime huhtikuussa kaupunginvaltuustossa päätetyt säästöt tulivat kaikki valtuutettujen ratkaistavaksi johtokuntien ja lautakuntien esityksinä. Niin tämäkin asia. Johtokunnat ja lautakunnat tekivät päätöksensä puolestaan virkamiesvalmistelun pohjalta.

Valtuutettujen roolina oli hyväksyä tai hylätä tehdyt esitykset tai muokata niitä. Valvonta-aterian osalta leikkaus päätettiin ilman minkään ryhmän vastustusta.  Laaksonen on ottanut ilmeisesti minut hampaisiinsa, koska uskalsin kertoa julkisuuteen omat kantani säästöjen suhteen.

Ymmärrän opettajien mielipahan varsin hyvin valvonta-ateriaedun menettämisestä. Mutta ihmettelen kuinka vähällä julkisella huomiolla XL:n ajama perusopetuksen 800 000 euron leikkaus tehtiin. Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto vastustivat leikkausta, koska sen seurauksena ryhmäkoot kasvoivat ja määräaikaisia opettajien työsuhteita ei enää jatkettu. Työt loppuivat kymmeniltä opettajilta.

Nimimerkki Palkanmaksaja kirjoitti 16.9. Aamulehdessä kaupungin henkilöstön vähentämistarpeesta. Olen samaa mieltä nimimerkin kanssa siitä, että tehokkuutta ja tuottavuutta kaupungin organisaatiossa on lisättävä. Samaa mieltä olen myös siitä, että kaupunginorganisaatio ja työntekijät ovat kuntalaisia varten, ei päinvastoin.

Palkanmaksajan väite, ettenkö olisi ajamassa tavallisten kuntalaisten asiaa, jos haluan korottaa veroprosenttia on kerrassaan kummallinen. Veroja kerätään, jotta palvelut toimisivat. Ei veroilla haluta ketään rangaista. Kattavat, laadukkaat ja pääosin verovaroin rahoitetut hyvinvointipalvelut ovat ennen kaikkea keskituloisten edun mukaisia.

Kun kaupungin taloudessa on 80 miljoonan euroa vaje, on sitä mahdotonta kuroa nopeasti umpeen leikkaamalla palveluista tai tehostamalla toimintaa. Kuntalaiset tuskin kannattavat parin peruskoulun, päiväkodin ja terveyskeskuksen lakkauttamista. Nyt on toki oikea hetki tehostaa ja kehittää toimintatapoja sekä palvelurakenteita, mutta säästöt tulevat vuosien kuluessa. Tulojen lisääminen onkin välttämätöntä, jotta palveluita ei jouduta ajamaan alas.

 

Pekka Salmi (sd)
Kaupunginvaltuutettu