Perusteluna mystinen säästö

Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Koskinen (kok) väitti 21.8. kirjoituksessaan, että ”demareiden ideologia ei anna myöten uusiin haasteisiin tai tarvittaviin rakennemuutoksiin”.

Muistuttaisin Riitta Koskista siitä, että Tampere siirtyi yhtä aikaa tilaaja-tuottaja –malliin sekä pormestarijärjestelmään ensimmäisenä Suomessa vuonna 2007 juuri demareiden tuella. Onko tilaaja-tuottaja –malli ollut oikea ratkaisu, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta tuolloin katsoimme, että kaupungin hallinto ja organisaatio vaativat perusteellisen remontin. Tässä esimerkiksi demareiden ”pysähtyneisyyden” ajattelusta.

Myös Tietotekniikkakeskuksen kehittämisen osalta olemme tuoneet esiin oman vaihtoehtomme, joka ei ole nykytilan säilyttämistä. Haluamme TIO:sta in-house yhtiön, joka keskittyy julkishallinnon palvelemiseen.

Hyökkäys on paras puolustus, mutta silti Koskisen kirjoituksesta paistaa epävarmuus läpi. Kunnollisia perusteluita TIO:n myymiselle ei edelleen löydy. Varsinkin logiikka TIO:n myymisestä saatavista säästöistä ontuu. Otetaanpa pätkä rautalankaa ja väännetään. Tietohallintojohtaja Teppo Sulonen väittää, että TIO:n toiminnassa on löysää ja tehottomuutta, ja siksi TIO hinnoittelee itsensä monopoliaseman turvin yli markkinahinnan. Kilpailuttamalla tietotekniikkapalvelunsa kaupunki pääsisi eroon ”löysistä” ja säästäisi 5 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kaupunki kuitenkin menettäisi TIO:n tuoton noin viiden miljoonan tuoton, koska ei olisi enää sen omistaja. Tuotosta noin puolet on tullut ulkopuolisesta myynnistä. Eli kysyn edelleen, miten väitetty säästö syntyy?

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perustietekniikan kilpailutusta ei ole otettu asian valmistelussa esille, koska vuonna 2007 tehdyn kilpailutuksen lopputulos on niin tyrmäävä Kokoomuksen ja Vihreiden edustamaa kantaa vastaan. TIO:n menestyminen sairaanhoitopiirin perustietotekniikan kilpailutuksessa oli erinomainen todiste TIO:n kilpailukyvystä. Koskisen väite, että TIO olisi voittanut kilpailutuksen tappiollisella tarjouksella, ei pidä paikkaansa. TIO laskee kaikille myymilleen palveluille selvän katteen. Sairaanhoitopiirin kilpailutuksessa tuo kateprosentti oli noin 10. Faktat toimintakatteesta ja ulkoisen laskutuksen osuudesta on nähtävissä TIO:n talousraportista kuluneelta vuodelta.

Myös entisen kaupunginjohtajan Jarmo Rantasen (sd) nimi on vedetty tarkoitushakuisesti esiin TIO-asiassa. Hän voinee itse oikaista väärät todistukset, mutta käsitykseni mukaan Rantanen ei ole ollut koskaan myymässä TIO:ta, vaan päinvastoin kehittämässä sitä kaupungin tai kaupungin sekä ympäristökuntien omistamana organisaationa.


Pekka Salmi (sd)
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja