Pääasia on, että Rantaväylän tunnelia ei rakenneta

Mikko Nivala osoitti harvinaisen heikkoa laskupäätä arvostellessaan esitystäni Rantaväylän muuttamista bulevardikaduksi (AL 30.4.). Paasikivi-Kekkosentien siirtyminen Tampereen kaupungin vastuulle aiheuttaisi toki uusia kustannuksia kaupungille. Väylän kunnossapito ja ylläpitokustannukset olisivat vuositasolla muutama miljoonaa euroa.

Toisaalta kaupunki säästäisi 100 miljoonaa euroa, kun Rantaväylän tunnelia ei rakennettaisi. Samoin säästyisi tunnelin ylläpidosta kaupungille tulevat kustannukset. Myös joukkoliikenteen kehittämisessä päästäisiin eteenpäin. Paasikiventien joukkoliikennekaistojen tiesuunnitelmat ovat olleet valmiit jo kolme vuotta, mutta valtiolla ei ole ilmeisesti aikomustakaan rakentaa niitä. Lännen liikenneruuhkat aiheuttavat miljoonaluokan kustannukset joukkoliikenteelle. Joukkoliikennekaistojen rakentaminen olisi kannattava investointi, koska bussit pääsisivät ajamaan ohi ruuhkien. Jos kaupunki omistaisi Rantaväylän, voisi se rakentaa joukkoliikennekaistat omaan lukuunsa.

Nykyinen liikennepolitiikka perustuu autoilun sujuvuuteen. Tämä johtaa siihen, että liikenneverkkoa rakennetaan autoilun ehdoilla. Kun rakennetaan lisää kaistoja, täyttyvät ne pian autoilla. Rantaväylän tunnelin mahdollistama liikenneverkko onkin kasvattamassa 25 prosentilla liikennemääriä vuoteen 2030 mennessä. Onko tämä suunta, johon haluamme mennä?

Kaupunki laittaa rahaa 45 miljoonaa euroa vuosittain liikenneväylien rakentamiseen ja ylläpitoon. Tämä raha ei tule millään riittämään, jos liikennemäärät kasvavat 25 prosentilla. Tunnelin hintalappu on siis hyvin merkittävä veronmaksajille.

Ajatukseni Rantaväylän bulevardista lähteekin siitä ajatuksesta, että autoilun kasvua tulee hillitä. Panostetaan tosissaan joukko- ja kevyenliikenteeseen sekä ohjataan läpikulkuliikennettä ohitustielle. Samalla vähennetään autoliikenteen aiheuttamia haittoja ihmisten terveydelle, liikenneturvallisuudelle ja liikenneväylien kulumiselle sekä rakentamiselle. Hintalappu on tässä vaihtoehdossa varmasti halvempi kuin tunneliin perustuvassa autoliikennettä suosivassa vaihtoehdossa. Toki pitkälle tunnelille löytyy muitakin järkeviä vaihtoehtoja. Pääasia on, että tunnelia ei tule. 

 

Pekka Salmi (sd)
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja