EK ja isäntävallan paluu
Suomeen luotiin aikanaan niin kattava sosiaaliturvajärjestelmä kuin nykyaikaiset, kattavat hyvinvointipalvelut konsensuksen hengessä. Työnantajat ovat olleet keskeinen osapuoli tässä hyvinvoivan isänmaan rakennustyössä. Kaikki alkoi tammikuun kihlauksesta 1940, kun teollisuuspatruunat tunnistivat SAK:n neuvotteluosapuoleksi.
Konsensuksen historia päättyi kuitenkin vuonna 2007. Silloin Vanhasen oikeistohallituksen muodostamista seurasi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) ilmoitus, ettei TUPO:ja eli tulopoliittisia kokonaisratkaisuita enää tehdä. Syyksi ilmoitettiin toimialojen erilainen tuottavuuskehitys ja erilaiset kehittämistarpeet.
Usein teoille on syitä ja tekosyitä. EK:n uusi linjaus oli tosiasiassa valtapoliittinen. TUPO mahdollisti aikanaan lukuisten työelämä- ja sosiaaliturvakysymysten ratkaisemisen palkansaajia tyydyttävällä tavalla. Kun työrauhaa myydään ja ostetaan kovan paineen alaisena, on mahdollista saada aikaan merkittäviä läpimurtoja, jotka jossain muussa yhteydessä eivät onnistuisi. Työnantajat osasivat laskea. Jos TUPO:a ei enää olisi, vähenisi palkansaajajärjestöjen vaikutusvalta. Vastaavasti työnantajien ääntä on jokaisen hallituksen kuultava. Onhan kyseessä työpaikat, verotulot ja kansallinen kilpailukyky.
EK:n harjoittama edunvalvontatyö ilman TUPO:a onkin tuottanut tulosta. Suomen kilpailukyvyn nimissä poistettiin viime vaalikaudella työnantajien KELA-maksu ja alennettiin tuloveroa sekä metsäveroa. Niiden jättämä aukko korvattiin korottamalla energiaveroja ja arvonlisäveroa. Oikeistohallituksen veropolitiikka palveli 100 prosenttisesti elinkeinoelämän tavoitteita: palkansaajia eniten rokottavat kulutusverot ylös ja varallisuutta sekä suuria tuloja rokottavat verot alas. Samalla verorasitus siirtyy vähitellen yhä enemmän palkansaajien ja kuluttajien harteille.
Yksi työnantajien pitkäaikainen tavoite on työvoiman saatavuuden turvaaminen. Tämän vuoksi EK puhuu mielellään työperäisen maahanmuuton ja työurien pidentämisen puolesta. En usko, että EK:ssa oltaisiin kovin huolissaan väestön ikääntymisestä sinänsä, vaan siitä, että jono oven takana lyhenee tulevaisuudessa. Lähes koko 2000-luvun kestänyt korkea työttömyys takasi työnantajan työmarkkinat. Jos työttömyys laskee, ja työvoima supistuu, alkaa työntekijän työmarkkinat. Silloin palkkataso nousee väkisin.
EK:n tavoitteena on supistaa merkittävästi julkista sektoria. Kun lukee EK:n eduskuntavaalilinjauksia, nousee niskakarvat pystyyn. Julkinen talous on EK:n mielestä ajautunut rahoituskriisiin. On alkamassa hyvinvointivaltion purkutalkoot. Suora lainaus: ”Tulevaisuudessa on tehtävä valintoja: voidaanko julkisen sektorin tehtäviä ja vastuualueita supistaa, etuuksia ja vähemmän tärkeitä palveluja karsia tai muuttaa jotkin palvelut maksullisiksi.” Olisi mukava kuulla, mikä on EK:n mielestä ”vähemmän tärkeä palvelu” tai mitkä palvelut muuttuisivat maksullisiksi. EK ei ilmeisesti halua muistaa, että valtiontalouden nykyinen alijäämä on suuruudeltaan samaa luokkaa kuin oikeistohallituksen tekemät veronalennukset. Alijäämä on made in
Leikkausten lisäksi EK janoaa lisää markkinoita yrityksille. Julkinen palvelutuotanto tulee heidän mukaansa avata aidosti kilpailulle ja samalla helpottaa yritysten osallistumista tarjouskilpailuihin.
EK:ssa ei ilmeisesti anneta kovin paljon painoarvoa hyvinvointiyhteiskunnalle, joka on suomalaisen kilpailukyvyn perusta. Suomi on pärjännyt hyvinvointiyhteiskunnan vuoksi, ei siitä huolimatta. Sama pätee kaikkiin Pohjoismaihin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, millainen EK:n kädenjälki näkyy uuden hallituksen ohjelmassa. Toivottavasti ei kummoinenkaan.
Pekka Salmi
Tampereen SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja ja
Tampereen Työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja