Nurmi-Sorilan vastustaminen lyhytnäköistä

Nurmi-Sorilan osayleiskaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa äänestyksen jälkeen selvin luvuin 60-7. Perussuomalaisten ryhmä kokonaisuudessaan vastusti Nurmi-Sorilan kehittämistä. Yhdyskuntalautakunnassa kesäkuussa myös Keskustan edustaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen äänesti Nurmi-Sorilaa vastaan.

Alueen kaavoitus on ollut vireillä vuosikausia, ja ihmiset ovat eläneet epätietietoisuuden vallassa kaupungin tahtotilasta. Alueen kehittäminen on ollut jäissä kaavatyön vuoksi. Omakotitalotonteista on kaupungissa huutava pula, ja moni perhe näkee Nurmi-Sorilan houkuttelevana asuinalueena. Mikäli perussuomalaisten esitys olisi saanut valtuuston enemmistön taakseen, olisi alueen kehittämisessä palattu lähtöruutuun. Nyt kun Nurmi-Sorilan tulevaisuuteen on vihdoin tartuttu kaksin käsin, on käsittämätöntä asettua poikkiteloin. Perussuomalaisten pitää näköjään vastustaa ihan periaatteesta.

Nurmi-Sorilan osayleiskaava on kaupungin kehittymisen kannalta merkittävä. Kun se ja Ojalan alueen osayleiskaava saadaan lainvoimaisiksi, saa kaupunki oman yleiskaavareservinsä kuntoon. Kaupungin kasvu mahdollistetaan pitkälle ensi vuosikymmenelle.

Alue tulee olemaan vetovoimainen. Iso osa asumiselle tarkoitetusta tonttimaasta sijoittuu Näsijärven rannan läheisyyteen. Kaava mahdollistaa 13000 asukkaan ja 1400 työpaikan käytännössä uuden alueen rakentumisen. Pientalotontteja alueelle tulee 1400 kpl ja pientaloasuntoja lisäksi 2900 kpl. Eli alue vastaa kipeästi kaivattuun pientalotonttitarpeeseen.

Asemakaavoitus alkaa 2017. Kun kaavat saadaan lainvoimaisiksi, alkaa rakentaminen jo kuluvan vuosikymmenen aikana. Sitä ennen on kaupungin laadittava jonkinlainen ”master plan”, jossa ohjelmoidaan alueen investoinnit ja rakentaminen. Palvelut ja liikenne ovat suurimmat taloudelliset haasteet kaupungille. Mutta toisaalta kaupunki saa myös merkittävät verotulot, ja tonteista tulee vuokra- ja myyntituloja. Pitkällä aikavälillä Nurmi-Sorila on kannattava investointi. Sen vastustaminen on lyhytnäköistä jarrumiespolitiikkaa.

 

Pekka Salmi
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja