Asumisen hintaa on hillittävä

Asumisen osuus kotitalouksien kulutusmenoista on kasvanut viime vuosina nopeasti. Enemmän kuin joka neljäs euro menee kodeissa asumiseen. Yhteiskunnan eri tasoilla onkin herättävä tilanteeseen. 

Asunto on jokaisen perusoikeus. Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarvitsevat tavalliset työssäkäyvät ihmiset, työttömät, eläkeläiset ja opiskelijat, joiden ulottumattomiin vapaarahoitteisen asumisen hinta on monin paikoin jo karannut. Lisäksi työelämän kasvava epävarmuus lisää vuokra-asumisen kysyntää. Työsuhteet ovat lyhyitä ja epävarmoja.   

Myös omistusasumisen hintataso alkaa karata keskituloistenkin ihmisten ulottumattomiin. Vaikka asuntomarkkinat toimivat Tampereella kohtuullisen hyvin, varsinkin pienten asuntojen hintataso on viime vuosina noussut voimakkaasti.

Asumisen hintaan vaikuttavat monet tekijät. Kuntatasolla voidaan vaikuttaa hintatasoon muun muassa riittävällä tonttitarjonnalla ja aktiivisella maapolitiikalla, kaavoituksen määräyksillä ja pysäköintipolitiikalla. Merkittävä ohjausvaikutus on eduskunnan käsissä. Rakennusmääräykset ja verotus vaikuttavat suoraan rakentamisen kustannuksiin. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) puolestaan säätelee kohtuuhintaisen vuokra-asuntojen rakentamista.

Kuluvan valtuustokauden aikana on Tampereella kiinnitetty erityistä huomiota riittävän ja monipuolisen tonttivarannon luomiseen. Viime valtuustokaudella asemakaavoituksessa sidottiin voimavaroja runsaasti yksityisten maiden kaavoittamiseen. Tämä puolestaan johti kaupungin tonttitarjonnan kaventumiseen lähinnä Vuorekseen.

Kaavoituksen haasteisiin puututtiin jo pormestariohjelmassa. Tavoitteena on monipuolinen asuntotonttitarjonta. Asemakaavoituksen tavoitteita nostettiin riittävän kaavavarannon luomiseksi. Viime vuonna kaavoitettiinkin asumiselle yli 230 000 kem² eli hieman yli tavoitteen. Kuluvana vuonna luku tulee olemaan arviolta 340 000 kem². Asuntokaavoja syntyy kaupungin omalle maalle eri puolille kaupunkia, jolloin tontti- ja asuntopolitiikka on kaupungin omissa käsissä. Tästä hyötyvät eniten pienet rakennusliikkeet ja vuokra-asuntoyhtiöt. On tärkeää, että hyvää tonttimaata osoitetaan rakentamiselle muuallakin kuin kalliilla ranta-alueilla tai keskustassa.   

Asemakaavoissa haasteena on myös tarkkuustaso. Kaavoissa ei tulisi suunnitella rakentamista turhan pitkälle, eikä ottaa asemakaavoihin liian tarkkoja määräyksiä. Viime vuosina Tampereella on kaavoitusprosessia kehitetty ja koko maankäytön prosessin tehostamistyö on käynnissä. Asumisen hintatasoa nostavaa rakenteellista pysäköintiä tulisi osoittaa vain alueille, joissa se on taloudellisesti järkevää.

Tampereella olisi tehtävä uusia asumisen hintaa hillitseviä avauksia. Kaupungin luovuttamilla tonteille voisi asettaa alueellisia hintakattoja. Eli kaupunki asettaisi ylärajan huoneistoneliömetrin myyntihinnalle. Tampereella olisi saatava aikaan myös ryhmärakennuttamista. Sen ideana on, että asukkaiden muodostama osuuskunta tai yhdistys rakennuttaa esim. kerrostalon jäseniään varten. Tällöin asukkaat säästäisivät rakennusliikkeiden myyntikatteiden osuuden ja saisivat toisaalta sellaisen talon, jonka todella haluavat. Esim. Saksassa ryhmärakentaminen on arkipäivää.

Kaupunki on jäänyt viime vuosina pahasti jälkeen vuotuisesta 560 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon tavoitteesta. Kaupunki ei ole pystynyt luovuttamaan monelta suunnalta tontteja. Tilanne  onneksi lähivuosina helpottuu. Toinen paljon vaikeampi haaste on toimijoiden vähyys. Kaupungin omien asuntoyhtiöiden lisäksi tarvitaan muitakin toimijoita. Kaupungin omat yhtiöt pystyvät rakennuttamaan korkeintaan puolet vuosittaisesta kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tavoitteesta. Sato ja VVO eivät enää rakenna kohtuuhintaista asumista, vaan keskittyvät korkeakatteiseen markkinaehtoiseen vuokra-asumiseen.

Uusien toimijoiden kiinnostuksen herättäminen kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon onnistuu vain ARA-säännöksiä uudistamalla. Tuotantotuki ja korkotuki tulisivat olla sellaisella tasolla, että ARA-lainat tai -takaukset alkaisivat jälleen kiinnostaa.

Suhtaudunkin varauksellisesti hallituksen asuntopoliittisiin linjauksiin. Valmisteilla on ehdotus uudesta kymmenen vuoden välimallista vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi. Kohteen rakennuttajan ei tarvitsisi olla yleishyödyllinen toimija. Omistaja pystyisi siis myymään vuokra-asunnot kymmenen vuoden jälkeen omistusasunnoiksi.

Toimenpiteet voivat lisätä kohtuuhintaisten asuntotuotannon toimijoita. Eri asia on, saadaanko uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja pysyvästi. Lisäksi hallitus haluaa, että ARA-asuntoihin otettaisiin käyttöön tulorajat, joita tarkistetaan viiden vuoden välein. Hallituksen toimenpiteet saattavatkin johtaa pätkäasumiseen. Ihmiset joutuvat uuden asunnon hakuun 10 vuoden välein tai jo aikaisemminkin, jos tulotaso on noussut. Samalla synnytetään uusi tuloloukku, jossa keskipalkkaista määräaikaista työtä ei jatkossa kannata ottaa vastaan silloin, kun vuokra-asunnon tulotarkastuksen määräaika on lähestymässä.

 

Pekka Salmi (sd)
Apulaispormestari, Yhdyskuntapalvelut