XL:n talousoppi tulee kalliiksi Tampereelle

"Kesäkuun valtuustossa jouduimme jälleen kerran pettymään Kokoomuksen ja Vihreiden johtaman XL-koalition edesottamuksiin työllisyysasioissa. Rakennetyöttömyyden aiheuttamat suorat kustannukset kaupungille ovat kasvamassa vuositasolla 20 miljoonaan euroon. Työmarkkinatuen kuntaosuus ja toimeentulotukimenot ovat jyrkässä nousussa. Tästä huolimatta halua ja tahtoa tilanteen korjaamiseksi ei löydy. Esitin valtuuston kokouksessa, että kaksi miljoonaa euroa toimeentulotukeen osoitetusta lisämäärärahasta osoitettaisiin pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseksi. Vasemmisto kannatti esitystä, mutta oikeisto ei.

On erikoista, että XL haluaa mieluummin maksaa tuet ihmisille kotiin ja passivoida heitä. Rakenteellisen työttömyyden vaikutukset näkyvät kasvaneina sosiaalimenoina, perheiden pahoinvointina ja menetettyinä verotuloina. Sosialidemokraattien mielestä sama raha tulisi käyttää toisin. Eli tuo 20 miljoonaa käytettäisiin työttömien aktivointiin kuten esimerkiksi koulutukseen, oppisopimuksiin, tukityöllistämiseen ja kuntouttavaan työtoimintaan. Aktivointi olisi hyvää sosiaalipolitiikkaa, mutta se olisi myös hyvää talouspolitiikkaa. En ole kovin ihmeissäni siitä, ettei XL:n riveistä löydy osaamista eikä ymmärrystä työllisyysasioihin, mutta talousosaamisen puute on yllättävää.

Kaupunginvaltuusto teki tietotekniikkapalveluiden yksityistämispäätöksen äänestyksen jälkeen viime vuoden syyskuussa. SDP olisi halunnut säilyttää Tietotekniikkakeskuksen kaupungin omistuksessa, mutta päätös jyrättiin läpi XL:n äänin. Kun lopullinen kauppa toteutui nyt kesäkuussa, saatiin selville, mihin hintaan yksityinen palveluntuottaja pystyy tietotekniikkapalvelut tuottamaan. Kaupanteon yhteydessä kerrottiin, että kaupunki säästää vuosittain 2,5 miljoonaa euroa. Luvussa ei ole kuitenkaan huomioitu Tietotekniikkakeskuksen vuosittaisia tuloutuksia, jotka ovat olleet noin 4-5 miljoonaa euroa. Kaupunki on siis saanut osan maksamistaan palvelumaksuista takaisin. Tosiasiassa yksityistetty palvelu tuleekin maksamaan kaupungille vuositasolla noin kaksi miljoonaa euroa enemmän. Kauppahinta lämmittää taskussa hetken aikaa, mutta väitettyä säästöä ei synny.

XL:n oikeistoideologia tulee Tampereelle kalliiksi. Syksyn talousarviovalmisteluissa on viimeinen hetki reagoida työttömyyteen. Nykyistä talous- ja sosiaalipolitiikkaa on mahdotonta tukea. Rahaa ei kannatta myöskään hukata pelkästä yksityistämisen ilosta. Lama-aikana jokaiselle miljoonalle on käyttöä.

 
Pekka Salmi
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja