Tampereen hankinnat sidottava työllistamiseen

Vientiteollisuuden taantuma ja ihmisten ostovoiman heikkeneminen ovat vaikuttaneet työpaikkojen merkittävään vähenemiseen. Tampereella työttömyysaste oli huhtikuussa 15,6 %, mikä on suurten kaupunkien vertailussa huipputasoa.

Työttömyyden rinnalle kaupunkiimme on alkanut muodostua aikapommi, joka koostuu peräti 6500 pitkäaikaistyöttömästä ja 2500 alle 25-vuotiaasta työttömästä. Tätä pommia on ryhdyttävä purkamaan.  

Työllisyyspolitiikassa kunnilla on merkittävä rooli. Viime talousarvioneuvotteluissa sovittiin Tampereella sosialidemokraattien aloitteesta viiden miljoonan euron työllisyyspaketista. Sen ansiosta kuluvana vuonna aktivoidaan 1000 pitkäaikaistyötöntä enemmän kuin viime vuonna. Muutos on merkittävä, mutta huimasti kasvaneen työttömyyden vuoksi panostukset ovat vain leikanneet pitkäaikaistyöttömyyden kasvua.

Vantaa on ratkaissut työllisyyden hoidon rahoituksen siirtämällä ns. KELA:n työmarkkinatuen kuntaosuuden työllisyydenhoitoyksikön käyttöön. Kunnathan joutuvat maksamaan yli 500 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuesta puolet. Kuluvana vuonna Tampereen maksama potti on arviolta 20 miljoonaa euroa. Jos yli 500-päiväisiä aktivoidaan, ei kuntaosuutta tarvitse maksaa. Tämä raha olisikin järkevää käyttää ihmisten aktivoimiseen passiivisen tukemisen sijaan. Tampereen tulisi siirtyä Vantaan malliin. Se toisi aktivointitoimenpiteiden piiriin valtavan määrän työttömiä.

Tampere hankkii vuosittain 700 miljoonalla eurolla tavaroita ja palveluita yksityisiltä toimijoilta. Jatkossa kaupungin yhteistyökumppaneilta on edellytettävä, että tietyn suuruista tilausta vastaan näiden tulisi työllistää tietyn määrän verran joko pitkäaikaistyöttömiä tai nuoria työttömiä.

Työttömyyden kustannukset ovat erittäin merkittäviä yhteiskunnalle. Olisi vähintäänkin reilua, että verotuloista liikevaihtonsa keräävät yksityiset toimijat kantaisivat myös yhteiskuntavastuuta. Jos esimerkiksi 500 000 euron arvoista tilausta vastaan tulisi työllistää yksi työtön, olisi kokonaisvaikutus yli 1000 hengen luokkaa.

 

Pekka Salmi
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja