Mitä SDP on saanut aikaan Tampereella?

Share |

Torstai 6.4.2017 klo 21.40 - Pekka


Kuntavaalien loppusuora on edessä. Monet äänestäjät ovat tivanneet minulta, mitä SDP on oikein saanut aikaan viimeisen neljän vuoden aikana. Listasin mielestäni tärkeimmät saavutuksemme. Pitää muistaa, että politiikka on joukkuepeliä ja yksikään puolue ei saa mitään yksin aikaan. Tässä on kuitenkin asioita, joissa SDP on ollut aloitteellinen tai vahvasti myötävaikuttanut lopputulokseen:

1. Työllisyyden hoito. Työllisyyden hoitoon lisättiin 5 miljoonaa euroa vuositasolla SDP:n esityksestä. Lisärahaa on käytetty satojen pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien työllistämiseen ja aktivointiin. Panostus oli tärkeä, vaikka tarpeet ovatkin paljon suuremmat vaikean työllisyystilanteen vuoksi. Elinkeinopolitiikassa on satsattu mm. älykkään kaupungin kehittämiseen.

2. Vanhusten huolto. Sairaalassa asumista on vähennetty. Kaupunki on rakentanut 280 uutta ympärivuorokautisen hoivan paikkaa. Ns. tehostetussa palveluasumisessa ihminen asuu kodin omaisessa ympäristössä. Jonotusaika ympärivuorokautisen hoidon paikkaan on tällä hetkellä sellainen, että valtaosa ikäihmisistä saa hoitopaikan alle 3 kk sisällä hoidon tarpeen ilmenemisestä. Painopiste vanhustenhuollossa on ollut myös kotihoidossa, jonne on valtuustokauden aikana palkattu 90 uutta työntekijää.

3. Perusterveydenhuollon vahvistaminen.
Demarit saivat neuvoteltua pari vuotta sitten miljoonan euron lisärahan, jolla palkattiin terveysasemille 12 hoitajaa, 1 fysioterapeutti, 1 psykologi ja 2 lääkäriä. Jonotusajat ovat lyhentyneet, mutta alueelliset erot ovat edelleen suuret.  Perusterveydenhuoltoa on myös kehitetty ottamalla ilta- ja viikonloppuvastaanottoajat käyttöön Hatanpään sairaalassa. Omalääkärijärjestelmä purettiin ja käyttöön otettiin ns. listautumismalli, jossa ne jotka haluavat, voivat listautua omalle lääkärille. Muutoin mennään sille lääkärille, jolla ensimmäinen vapaa aika löytyy. Tämä uudistus on joustavoittanut ajanvarausta ja kuitenkin säilyttänyt tutun lääkärisuhteen niillä, jotka sitä haluavat ja tarvitsevat.

4. Subjektiivinen päivähoito-oikeus. SDP oli keskeinen tekijä, kun kaupunginvaltuusto päätti säilyttää subjektiivisen päivähoito-oikeuden äänestyksen jälkeen. Samassa yhteydessä torppasimme päiväkotiryhmien kokojen kasvattamisen.

5. Kaupungin kasvun tukeminen. Kaupunki on investoinut paljon viime vuosina. Taustalla on kaupungin voimakas kasvu lähes 3000 asukkaalla vuosittain. Suurien infrahankkeiden varjoon on jäänyt kuitenkin se tosiasia, että valtaosa investoinneista on mennyt talonrakentamiseen ja perusinfraan. Esim. viime vuonna palveluita varten rakennettaviin kiinteistöihin, katuihin ja puistoihin panostettiin noin 150 milj. euroa. Ilman korkeaa investointitasoa, työllisyystilanne olisi vieläkin huonompi.

6. Kaupunki siirtyy raiteille. Raitiotien rakentaminen on merkittävä satsaus joukkoliikenteen kehittämiseen. Raitiotie lisää matkustajamääriä. Raitiotien avulla rakennetaan myös tiiviimpää kaupunkirakennetta. Raitiotien rakentamisen työllisyysvaikutukset ovat 3500 henkilötyövuotta ja välilliset vielä suuremmat. Raitiotien mahdollistamat yksityiset investoinnit asuntoihin, liiketiloihin ja toimistoihin nousevat jopa 7 miljardiin.

7. Köyhyyden torjuminen. Vaalikauden aikana on tehty useita parannuksia yhteiskuntamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Aktiivipassi ja sosiaalinen luototus otettiin käyttöön. Pitkäaikaisasunnottomuus on vähentynyt 40 prosentilla.

8. Harrastusmahdollisuuksien parantaminen. Kuluneella valtuustokaudella on satsattu liikuntapaikkojen rakentamiseen ja kunnostamiseen huomattavia summia. Viime vuosina kaupunki on saneerannut Pyynikin ja Kalevan uimahallit, perusparantanut Ratinan stadionia, rakentanut uuden Tesoman palloiluhallin ja uusia tekonurmia sekä ulkokuntosaleja. Kuluvana vuonna rakennetaan kansainväliset mittapuitteet täyttävä frisbee-golfrata Niihamaahan, maauimala Kalevaan, tekojäärata Sorsapuistoon ja Tesoman jäähallin saneeraus valmistuu. Suunnitelmat Tammelan jalkapallostadionin uudistamiseksi on tehty ja rakentaminen käynnistyy vuonna 2018. Kaukajärven ja Hervannan vapaa-aikakeskukset ovat myös saneerauslistalla.

9. Tampere3 –hankkeen edistäminen. Sosialidemokraatit ovat tukeneet kolmen korkeakoulun yhdistymistä. Olemme pitäneet tärkeänä, että korkeakoulutus kehittyy yhä vetovoimaisemmaksi Tampereella. Osaavien työntekijöiden perässä alueelle tulee myös uusia työpaikkoja.

10. Ideologinen yksityistäminen lopetettu. SDP:n kädenjälki on näkynyt Tampereella myös siten, että kaupungin toimintoja ei ole ulkoistettu tai yksityistetty. Tilanne oli toinen edellisellä valtuustokaudella, jolloin oikeistokoalitio yksityisti mm. tietotekniikkapalvelut ja henkilöstöravintolat.

Listasin myös asioita, joita olen saanut omalla pormestariurallani aikaan. Kuten edellä totesin, nämäkään asiat eivät olisi toteutunut ilman laajaa yhteistyötä ja myös virkamiesten asiantuntevaa panosta:

1. Kaavoituksen kehittäminen. Kaavoitusta on tehostettu ja sujuvoitettu. Aloitteestani käynnistettiin koko maankäytön hallinnan kokonaisprosessin kehittäminen, jossa tavoitteena on lyhentää vuodella sitä aikaa, joka kuluu, kun kaavoitus käynnistyy ja uusi rakennus on valmis. Lupaprosessien sujuvuus on tärkeää, jotta erilaiset rakennushankkeet saadaan nopeasti liikkeelle.

2. Monipuolinen asuntopolitiikka. Kuluneella valtuustokaudella on kiinnitetty huomiota siihen, että ihmisillä olisi mahdollisimman paljon vaihtoehtoja asumiselle. Erityistä huomiota on kiinnitetty kohtuuhintaisen vuokra-asumisen lisäämiseen ja omakotitalotonttien tarjonnan kasvattamiseen.

3. Tonttivarannon kasvattaminen. Kaupunki on kaavoittanut aikaisempaa enemmän asuintontteja omalle maalleen ja eri puolille kaupunkia. Tällä hetkellä kaupungilla on tonttimaata lähes 480 000 kem2. Edellisellä valtuustokaudella kaavoitettiin lähinnä yksityisten maita, jolloin kaupungilla ei ollut tonttimaata, jota olisi voinut luovuttaa eteenpäin. Kaupungin oma tonttivaranto oli lähinnä Vuoreksessa.

4. Yritystonttien lisääminen. Valtuustokauden aikana on kaavoitettu useita uusia yritysalueita mm. Kolmenkulmaan, Tarastejärvelle, Lahdesjärvelle ja Sammonvaltatien varteen. Myös Kaupin kampusta on kehitetty voimakkaasti. Yritystonttipula onkin poistumassa, kun uudet alueet avataan. Yritysten sijoittuminen Tampereelle ei ole jatkossa ainakaan tonteista kiinni.

5. Joukkoliikenteen kehittäminen. Joukkoliikenteessä on tehty useita merkittäviä uudistuksia. Aikaisemmin kaupungin bussit pysähtyivät kuntarajoille. Nyt joukkoliikennettä suunnitellaan ja kehitetään seudullisesti, mikä on kaikkien etu. Samat bussilinjat palvelevat niin tamperelaisia kuin ympäristökunnissa asuvia. Taksajärjestelmä uusittiin vyöhykemallin pohjalta. Uudistukset ovat lisänneet joukkoliikenteen suosiota, ja matkustajamäärät ovat yli neljän prosentin kasvussa Tampereella.

6. Jätteiden kierrätyksen tehostaminen. Lasin ja metallin erilliskeräystä lisättiin taksamuutosten avulla, ja kierrätysaste moninkertaistui. Sekajätteen polttaminen energiaksi on mahdollistanut kaatopaikkojen sulkemisen. Kotitalousjätteitä hyödynnetäänkin 90 prosenttisesti. Loppuosa on tuhkaa, jolle ei ole vielä keksitty käyttöä.

7. Liikenneturvallisuuden parantaminen. Valtuustokaudella päätettiin alentaa asuinalueiden nopeusrajoitukset 30 km/h. Lisäksi useilla alueilla on tehty liikenneturvallisuutta parantavia toimia mm. rakentamalla keskisaarekkeita, kavennuksia ja korotettuja suojateitä.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini