Mukaan pormestarikisaan

Share |

Tiistai 21.3.2017 klo 11.35 - Pekka


Julkaisin tänään tiedotteen pormestarikisaan liittyen:

TIEDOTE

21.3.2017

 

SDP:n Pekka Salmi mukaan pormestarikisaan

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja, apulaispormestari Pekka Salmi tavoittelee Tampereen pormestarin tehtävää, mikäli SDP nousee Tampereen suurimmaksi puolueeksi. Galluppien perusteella Kokoomus saattaa menettää suurimman puolueen asemansa SDP:lle.

- Olen pitkään harkinnut asiaa. Pormestarin tehtävä kiinnostaa minua erittäin paljon. Se olisi luonteva jatko nykyiselle apulaispormestarin tehtävälle. Tiedän, mitä tehtävässä menestyminen vaatii. Laajan kokemukseni ansiosta minulla on edellytykset hoitaa tehtävä kunnialla, Salmi perustelee.

Salmi on työskennellyt aikaisemmin toiminnanjohtajana, ministerin erityisavustajana ja erityisasiantuntijana. Hän on tällä hetkellä Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja ja Kuntaliiton hallituksen jäsen.

Politiikan linjakysymyksissä Salmi noudattelee puolueen poliittisen ohjelman linjauksia. Tärkeimmiksi painopisteiksi hän nostaa työllisyyden parantamisen, tamperelaisten koulutuksen uudistamisen, köyhyyden ehkäisemisen ja sote -uudistuksen palvelut sekä palveluketjujen sujuvuuden.

- Ehdottomasti tärkein asia on työllisyyden parantaminen ja uusien työpaikkojen luominen. Kaupunki voi mahdollistaa uusia työpaikkoja esimerkiksi satsaamalla koulutukseen ja logistisiin yhteyksiin. Kolmas raide Riimimäen ja Tampereen välille, suora lentoyhteys Pirkkalasta Kööpenhaminaan ja valtakunnallisen logistiikkakeskuksen rakentaminen parantaisivat Tampereen saavutettavuutta ja lisäisivät alueen vetovoimaa.

 

Koulutuksen määrärahojen leikkaaminen lopetettava

Salmi sanoo, että maan hallitus on kohdistanut merkittäviä leikkauk­sia koulutukseen.

- Se tarkoittaa samaa kuin sahaisi oksaa, jolla istuu. Koulutuksen määrärahojen leik­kaaminen on lopetettava. Laadukas koulutus ja var­haiskasvatus luovat kaupunkimme menestyksen pe­rustan. Seuraavan valtuustokauden aikana onkin luotava tiekartta, jonka avulla Tampereen koulut uudistetaan. Uudistuksen keskiössä ovat kohtuullisemmat ryhmäkoot, tukiopetuksen ja oppilashuollon resurssit, opettajien täydennyskoulutus sekä digitalisaatio.

- Tampereella asuu 40 000 pienituloista. Taustal­la vaikuttaa korkea työttömyysaste. Seuraavalla valtuustokaudella on syytä päivittää köyhyysohjelma ja etsiä uusia avauksia köyhyyden ehkäisemiseksi, kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseksi ja pitkäaikaistyöttömyyden puolittamiseksi, Salmi jatkaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on Salmen mukaan vielä paljon asioita auki.

- Meidän tulee vaikuttaa siihen, että veroeurot käytetään ihmisten palveluihin, eikä yritysten voittoihin tai veroparatiiseihin. Huomio pitää kääntää takaisin terveyserojen pienentämiseen ja sujuviin palveluketjuihin.

 

Hiilineutraalius 2030 mennessä

Salmi sanoo, että ilmaston lämpeneminen koskettaa kaikkia maapal­lon asukkaita.

- Tamperelaiset eivät elä lintukodossa, jonne maailman tuulet eivät puhaltaisi. Kaupungin on tehtävä voitavansa ja kannustettava muita toimijoita kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Tavoitteeksi tulisi asettaa hiilineutraalius vuoteen 2030 men­nessä.

SDP:n pormestariehdokkaan valitsee kunnallisjärjestön edustajisto. Se on aikaisemmin linjannut, ettei SDP aseta pormestariehdokasta ennen vaaleja.

- Valinta-asiaan palataan vaalien jälkeen. Toivon, että myös muita tehtävästä kiinnostuneita sosialidemokraatteja ilmaantuu viimeistään siinä vaiheessa. Aidossa kansanliikkeessä on luontevaa, että johtotehtäviä tavoittelee useampi ehdokas, Salmi kertoo.

-------------------------------

Lisätietoja:

 

Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi, puh. 050 5658898.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini