Tampere torjui pakkoyhtiöittämisen

Share |

Tiistai 25.10.2016 klo 9.02 - Pekka


Tampereen kaupunginvaltuusto päätti eilen lausunnosta maan hallituksen maakunta- ja SOTE-uudistukseen. Esitin valtuustoryhmämme puolesta, että kaupunki torjuisi hallituksen kaavaileman sosiaali- ja terveyspalveluiden pakkoyhtiöittämisen ja tilaaja-tuottaja-mallin. Äänestyksen numerot olivat selkeät: 41 pakkoyhtiöittämistä vastaa, 24 puolesta. Merkille pantavaa oli, että Vihreiden, Vasemmistoliiton, SKP:n ja sitoutumattomien lisäksi myös perussuomalaiset tukivat näkemyksiämme.

Valtuustoryhmämme mielestä yhtiöittäminen aiheuttaa ongelmia, joita on vaikea ratkaista kestävällä tavalla. Ongelmia esiintyisi muun muassa julkisen vallan käytössä ja mahdollisuuksissa toteuttaa palveluketjun integraatio. Julkisten palveluiden yhtiöittäminen ja kilpailu yksityisten palvelun tarjoajien kanssa johtaisi useisiin toimijoihin, jolloin palvelujen järjestäminen ja tarjoaminen ihmisille muuttuisi ennakoimattomaksi ja vaikeasti hallittavaksi kokonaisuudeksi. Seurauksena olisi myös resurssien haaskausta, josta lasku lankeaisi veronmaksajien ja palveluita tarvitsevien ihmisten maksettavaksi.

Näemme erittäin ongelmallisena, jos keskeinen osa hyvinvointipalveluistamme siirretään osakeyhtiönlainsäädännön ja voitontavoittelun piiriin. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tärkeintä tulisi olla hyvinvoinnin lisääminen, hoito- ja palveluketjujen sujuvoittaminen sekä terveyserojen kaventaminen - ei voiton maksimointi. Lisäksi tiedonsaanti ja toiminnan läpinäkyvyys heikkenevät, kun toimitaan yhtiömaailmassa.

Sote-uudistuksen pyrkimys lisätä asiakkaiden ja potilaiden valinnanvapautta on sinänsä kannatettavaa. Valinnanvapautta olisi kuitenkin voitu laajentaa muillakin keinoilla kuin yhtiöittämisellä, esimerkiksi laajentamalla palvelusetelijärjestelmää.

Kaupungin lausunnossa oli kuitenkin myös paljon hyvää. Kritiikki palveluketjujen integraation toteuttamista kohtaan oli tuotu hyvin esille. Integraation toteuttaminen yhtiömaailmassa on erittäin vaikeaa ja hallinnollisesti työlästä.  Sujuvat palveluketjut, lääkärille pääsyn nopeuttaminen ja palveluiden saatavuuden varmistaminen olivat keskeinen peruste, miksi koko uudistukseen aikanaan lähdettiin. Nyt ne ovat jääneet taka-alalle, kun valtapolitiikka ja ideologinen yhtiöittäminen sekä yksityistäminen jyräävät.

Myös lausunnon kritiikki maakuntien itsehallinnon  rajallisuudesta ja suurten kasvukeskusten asemasta olivat perusteltuja. Maakuntahallinnosta on tulossa vain valtion aluehallinnon jatke, jossa vaaleilla valituilla päättäjillä on hyvin vähän päätösvaltaa. Lisäksi uudistuksen toteuttaminen hallituksen esittämässä laajuudessa luo suurten kaupunkien kehitykselle huomattavasti enemmän uhkakuvia kuin mahdollisuuksia.  Kasvukeskusten asemaa ei tulisi heikentää, kuten nyt on käymässä. Yksi ja yhtenäinen malli ei ole toimiva koko maassa, vaan sen sisällä tarvitaan joustavuutta ja toimivaa työnjakoa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini