Kiusaaminen on koko työyhteisön asia

Share |

Tiistai 9.8.2016 klo 11.21 - Pekka


Aamulehti julkaisi tänään kirjoitukseni työpaikkakiusaamisesta. Olen saanut erittäin posiitista palautetta kirjoituksesta:

"Kiusaaminen on koko työyhteisön asia

2000-luvulla on tehty useita tutkimuksia, joiden perusteella viidesosaa suomalaisista on kiusattu työpaikoilla jossain vaiheessa. Naisia kiusataan enemmän kuin miehiä. Työpaikkakiusaamisen lukemat muissa Pohjoismaissa ovat selvästi Suomea pienemmät, esimerkiksi Ruotsissa vain neljännes Suomen luvuista. Ruotsissa onkin tilannetta pystytty parantamaan merkitsevästi, Suomessa ei lainkaan. Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?

Valitettavasti myös Tampereen kaupungin organisaatiossa esiintyy kiusaamista ja seksuaalista häirintää. Kyselytutkimuksen mukaan 14 prosenttia kaupungin työntekijöistä ilmoitti olevansa kiusaamisen kohteena vuonna 2014.

Kiusaamiseen ja häirintää tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota koko organisaation tasolla. Kiusaaminen heikentää työssä jaksamista ja lisää poissaoloja. Kaupungin tulisi antaa selkeä viesti, ettei se hyväksy kiusaamista missään muodossa, ja kiusaamiseen puututaan kovalla kädellä. Erityisesti lähiesimiesten tulisi ryhdistäytyä.

Esimiehen on kuitenkin vaikea puuttua tilanteeseen, jos näyttöä ei ole. Kiusaamisen ja häirinnän todentaminen on tärkeää, jotta kiusaaja saadaan vastuuseen teoistaan. Työyhteisön suhtautuminen on ratkaisevaa. Jos tilannetta sivusta seuraava hiljainen enemmistö ei avaa suutaan, ollaan monesti tilanteessa, jossa sana on sanaa vastaan. Tällöin ratkaisuita ei välttämättä pystytä tekemään. Hiljaisuus on hyväksymisen merkki.

Usein kiusaaminen tai häirintä jatkuu, kunnes siihen puututaan. Jos kiusattu tekee omat ratkaisunsa, ja vaihtaa työnantajaa, kiusaamisen kohde saattaa vain vaihtua. Kiusaaminen onkin koko työyhteisön asia. Hankkiudutaan eroon kiusaajista eikä kiusatuista.

 

Pekka Salmi (sd.)
Kaupunginvaltuutettu"


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini